Uskomatonta, mutta totta. On käynyt niin että parina päivänä raskaustilanne ei ole koko ajan päällimmäinen ajatukseni. Miten se on mahdollista? Suosittelen paria vaihtoehtoa, mielellään molemmat: Hanki mahdollisimman iso työprojekti, jossa deadline on juuri ennen joululomaa. Olisi suotavaa että projektiin tulee jotain viime hetken ongelmia, jolloin kaikki valveillaoloaika menee niiden pähkäilyyn.. Toinen vaihtoehto on hankkia itselleen joku sairaus, joka ei kuitenkaan vaaranna raskautta. Itse sain sopivasti kurkun täyteen aftoja. Niitä inhottavan kipeitä valkeita rakkuloita, jotka ovat niin pirun kipeitä että nieleminen on hankalaa. Näin ollen suuri osa ajatuksista koskee nielemistä ja sen kivuliaisuutta, sekä nälkää. Tadaa! Raskaus on taas hetken pois mielestä!
Oikeasti ei edes naurata. Tai no vähän naurattaa, koska tilanne on niin surkea. Tämän lisäksi olen lähdössä pienimuotoiselle lomamatkalle tänään, mutta a) en voi luonnollisesti nauttia alkoholia b) en voi nauttia hyvästä ruuasta, koska nieleminen on äärimmäisen kivuliasta c) huolimatta huomisesta pyhästä, minun on pakko tehdä reissun päältä töitä sekä torstaina että perjantaina. Jiihaa…
Kyllähän se jännitys mahaa edelleen kalvaa. Mutta näillä hassunhauskoilla stressitekijöillä on se hyvä puoli, että mieli pysyy muissa asioissa. Hahah! (erittäin kuiva naurahdus)
Hyviä pyhiä silti kaikille!! Tuli vähän naristua, mutta tiedänhän minä missä ne prioriteetit ovat. Tulkoot vaan kurkkukivut ja muut kunhan vaan saisimme hyviä uutisia maanantaina.. Niin ja kuten ihanasti joku tässä toivottikin, toivotaan tarrasukkia kaikille mahdollisille alkion aluille..
keskiviikko 5. joulukuuta 2007
sunnuntai 2. joulukuuta 2007
Hiljaista odotusta
Laiska sunnuntai.. Ei juurikaan päivitettävää. Eilen shoppausreissulla tuntui valuvan jotain housuun ja olin tietenkin paniikissa koko kotimatkan. WC-reissu kuitenkin paljasti että kyseessä oli normaali valkovuoto. Repesin muuten kun reissussa ollessani kerroin puhelimessa miehelle säikähtäneeni lentokoneessa että jotain tulee housuun ja hän valisti minua asiallisella äänellä että "näillä raskausviikoilla valkovuodon lisääntyminen on tavallista". Siis mitä?! Mitä valistusoppaita se on lukenut mun selän takana? Ei voinut kuin nauraa ääneen, aika lutuistahan se oli. Mutta keskustella mun eritteistä.. no on kai tähän menessä kummempaankin touhuun päädytty.
Vatsaa juilii menkkamaisesti edelleen säännöllisin väliajoin. Yöllä heräsin ja pieni kipu pelotti, ei auttanut kuin maata hereillä ja yrittää rauhoittaa mieltä. Voin kertoa että on helkutin vaikeaa pitää koko ajan sekä toivoa yllä, että valmistautua pahimpaan. Siis miten muka voi samaan aikaan toivoa niin maan pirusti ja samaan aikaan olla valmis ottamaan vastaan huonot uutiset?
Ajattelin että sitten kun/jos joskus maailmassa kolme raskauskuukautta olisi ohitse ja ultrassa paljastuisi että kaikki olisi hyvin, voisi lopettaa hetkeksi superstressaamisen. Pah! Rakas ystäväni paljasti, että siitä kaikki vasta alkaa. Raskausajan sitä stressaa koko ajan onko kaikki hyvin, miten synnytys menee jne. Sitten sitä stressaa että kehittyykö kaikki normaalisti, onko vauvalla kaikki ok.. sen jälkeen sitä pelkääkin koko loppuelämän että lapselle tapahtuu jotakin. Että se on yhtä huolehtimista tästä eteenpäin! Hahahah, niin kai se menee.
Nyt on kahdeksan yötä ultraan. Ja sen kahdeksan yötä aion keskittää ajatuksia muuhunkin, kuten parisuhteen ylläpitoon ja joululahjoihin ja ihan mihin vaan mikä vie ajatukset muualle. Muistutan itseäni säännöllisesti, että ei saa hätäillä, hyvä tässä on nyt näin kaksinkin olla. Päivä kerrallaan.
perjantai 30. marraskuuta 2007
Tilannetietoja
hei taas,
olen palannut työreissusta taas koneen ääreen. Paljon on pään sisällä tuntemuksia joita tekee mieli purkaa. Mistäs mä aloitan..
Gynellä käytiin. Sieltä tuli huonoja ja hyviä uutisia. Hyvät uutiset olivat ne, että ensinnäkin raskaus ei ollut kohdunulkoinen. Kohdusta löytyi sikiöpussi (vai onko se ruskuaispussi, sorry mulla menee kaikki nämä termit aina sekaisin). Aluksi lääkäri näki ultralla vain rutaleen ja sanoi että ei tämä ole normaali raskaus ja voi olla ulkoinen. Sydän valehtelematta pysähtyi hetkeksi.. Mutta sitten näkyi että se rutale oli verta kohdun sisällä.. ei tietysti hyvä sekään, mutta sitten löytyi se pyöreä rinkula, joksi me nyt tätä jutskaa kutsutaan. Huono uutinen oli se, että rinkulan sykettä ei näkynyt. Olin rv 5+6 ja erikoislääkärin mukaan niillä laitteilla hän sen näkisi, mutta sanoi että voihan kyse olla muutamista päivistä, jolloin sitä sykettä ei löytyisi. Hän antoi siis vielä hitusen toivoa, mutta ei paljoa. Laskimme heti miehen kanssa, että jos ovis olikin maanantaina lauantain sijasta, rinkula olisi ollut rv 5+4. . Mutta nämä ovat pieniä mahdollisuuksia vain, mutta kuitenkin..
Gyne antoi luvan reissuun, joten olin viikon ulkomailla. Raskausoireet ovat jatkuneet. Oli tavallaan ihanaa olla tiukan aikataulun kanssa ulkona kotiympyröistä, koska ajatukset eivät pyörineet KOKO aikaa tämän tilanteen ympärillä. Toki siinä vaiheessa kun olimme tiimin kanssa illallisella hyvässä ravintolassa ja vastapäinen kumppani kommentoi pihvinsä verisyyttä ja mä ryntään vessaan ykäilemään, asia oli aika paljonkin mielessä.. ja muutenkin, toki mä tunnustelen tissejä koko ajan salavihkaa että ovatko ne edelleen kipeät. Ja sitten kun eivät yhtenä iltana olleet, soitin miehelle itkukurkussa Suomeen ja valmistin hänet pahimpaan. Sitten aamulla taas olivat yhtä kipeät kuin ennenkin.. vaikka eiväthän nuo oireet välttämättä mitään merkitse. Rinkulan kehitys on voinut pysähtyä jo aiemmin, mutta oireet jatkuvat raskaushormonin takia.
Minulla oli varattuna ultra nyt tulevalle maanantaille. Voiko kukaan kuvitella että mä siirsin sitä juuri viikolla!!! Että mitä helvettiä.. Kyllä. Kunnioitan rakkaan miehen toivetta ja vähän omaakin.. Siis ensinnäkin puhuimme, että jos nyt ei näkyisi sykettä ja lekuri sanoisi että kehitys on luultavasti pysähtynyt mutta odotetaan vielä viikko (koska olen kuitenkin vasta n. rv7) niin emme kestäisi sitä epätietoisuutta enää. Että kaikki on todennäköisesti pielessä mutta pieni toivo on. Ei enää sitä. Ja JOS syke löytyisikin ja menisi silti kesken, se olisi musertavaa.
Joten odotettava vielä 10 yötä. Yritän jotenkin pitää pään kasassa ja varautua molempiin vaihtoehtoihin. Nyt alkoi taas pelottaa.. keskityttävä muuhun.
olen palannut työreissusta taas koneen ääreen. Paljon on pään sisällä tuntemuksia joita tekee mieli purkaa. Mistäs mä aloitan..
Gynellä käytiin. Sieltä tuli huonoja ja hyviä uutisia. Hyvät uutiset olivat ne, että ensinnäkin raskaus ei ollut kohdunulkoinen. Kohdusta löytyi sikiöpussi (vai onko se ruskuaispussi, sorry mulla menee kaikki nämä termit aina sekaisin). Aluksi lääkäri näki ultralla vain rutaleen ja sanoi että ei tämä ole normaali raskaus ja voi olla ulkoinen. Sydän valehtelematta pysähtyi hetkeksi.. Mutta sitten näkyi että se rutale oli verta kohdun sisällä.. ei tietysti hyvä sekään, mutta sitten löytyi se pyöreä rinkula, joksi me nyt tätä jutskaa kutsutaan. Huono uutinen oli se, että rinkulan sykettä ei näkynyt. Olin rv 5+6 ja erikoislääkärin mukaan niillä laitteilla hän sen näkisi, mutta sanoi että voihan kyse olla muutamista päivistä, jolloin sitä sykettä ei löytyisi. Hän antoi siis vielä hitusen toivoa, mutta ei paljoa. Laskimme heti miehen kanssa, että jos ovis olikin maanantaina lauantain sijasta, rinkula olisi ollut rv 5+4. . Mutta nämä ovat pieniä mahdollisuuksia vain, mutta kuitenkin..
Gyne antoi luvan reissuun, joten olin viikon ulkomailla. Raskausoireet ovat jatkuneet. Oli tavallaan ihanaa olla tiukan aikataulun kanssa ulkona kotiympyröistä, koska ajatukset eivät pyörineet KOKO aikaa tämän tilanteen ympärillä. Toki siinä vaiheessa kun olimme tiimin kanssa illallisella hyvässä ravintolassa ja vastapäinen kumppani kommentoi pihvinsä verisyyttä ja mä ryntään vessaan ykäilemään, asia oli aika paljonkin mielessä.. ja muutenkin, toki mä tunnustelen tissejä koko ajan salavihkaa että ovatko ne edelleen kipeät. Ja sitten kun eivät yhtenä iltana olleet, soitin miehelle itkukurkussa Suomeen ja valmistin hänet pahimpaan. Sitten aamulla taas olivat yhtä kipeät kuin ennenkin.. vaikka eiväthän nuo oireet välttämättä mitään merkitse. Rinkulan kehitys on voinut pysähtyä jo aiemmin, mutta oireet jatkuvat raskaushormonin takia.
Minulla oli varattuna ultra nyt tulevalle maanantaille. Voiko kukaan kuvitella että mä siirsin sitä juuri viikolla!!! Että mitä helvettiä.. Kyllä. Kunnioitan rakkaan miehen toivetta ja vähän omaakin.. Siis ensinnäkin puhuimme, että jos nyt ei näkyisi sykettä ja lekuri sanoisi että kehitys on luultavasti pysähtynyt mutta odotetaan vielä viikko (koska olen kuitenkin vasta n. rv7) niin emme kestäisi sitä epätietoisuutta enää. Että kaikki on todennäköisesti pielessä mutta pieni toivo on. Ei enää sitä. Ja JOS syke löytyisikin ja menisi silti kesken, se olisi musertavaa.
Joten odotettava vielä 10 yötä. Yritän jotenkin pitää pään kasassa ja varautua molempiin vaihtoehtoihin. Nyt alkoi taas pelottaa.. keskityttävä muuhun.
keskiviikko 21. marraskuuta 2007
Posiitiivisen ajattelun voima
huomenta! Vielä yksi yö gynelle ja mahdollisesti ultraan, jossa saattaisi jotain selvitä! Ehkä, mahdollisesti. Tänään on muuten mun synttärit, yksi ennen maagista kolmenkympin rajaa.. Tiedän kyllä mikä olisi paras synttärilahja minkä voisin saada huomenna gyneltä, mutta eihän se homma mene tilauksesta. Joten nautin nyt tästä päivästä ja ihanasta miehestä, joka raukka toi aamiaisen sänkyyn ja arvatkaa kuka ykäsi!? No sellainen kuivaoksennus vaan että kakostelen vedet silmissä kun haistoin leivän.. Mutta ei voi kun nauraa! Enkä voinut syödä mitään, paitsi lusikallisen jogurttia..
Eilen päätin että nyt en jaksa enää surkutella. Ensin mä tulin töistä kotiin ja hautauduin peiton alle kun selkää särki ja pelkäsin että se on nyt viimeistään sen keskenmenon merkki, vaikka mun selkä kyllä välillä reistailee (etenkin nyt näiden jumalattomien tissien painosta kun kapea selkäraukka) . Sitten illalla lähdettiin katsomaan fudismatsia kavereiden kanssa ja kesken matsin (lopputuloksesta huolimatta) tuli sellainen olo että ei piru, en anna nyt masennukselle valtaa. Että odotan ensin mitä tuleman pitää. En toivo liikoja, mutta en nyt koko ajan itkeskele ja huolehdi. Ei tämä näinkään voi mennä että suren etukäteen. En tiedä kauan tämä ns päätös pitää ja tottakai minulla on mahassa jännitysklöntti koko ajan siitä huomisesta, mutta nyt juuri tuntuu hyvälle. En mä tiedä.. siis eihän tähän oloon voi luottaa, kun se koko ajan muuttuu, mutta nyt mulla on sellainen olo että se sintti on vielä sielä.. Ainakin toistaiseksi.. Mä tiedän sen!(äläinnostuäläinnostuäläinnostuäläinnostuäläinnostu, sanoo pää).
P.s) Katsoin kävijät googlen trackerilla ja mulla oli 34 lukijaa. Hassua. Kiva ollut kuulla kannustavia kommentteja ja lukea muiden blogeja joilla vauvayritys päällä. Laittakaa ihmeessä jos teillä on samanlaisia kokemuksia, se jotenkin helpottaa..
Eilen päätin että nyt en jaksa enää surkutella. Ensin mä tulin töistä kotiin ja hautauduin peiton alle kun selkää särki ja pelkäsin että se on nyt viimeistään sen keskenmenon merkki, vaikka mun selkä kyllä välillä reistailee (etenkin nyt näiden jumalattomien tissien painosta kun kapea selkäraukka) . Sitten illalla lähdettiin katsomaan fudismatsia kavereiden kanssa ja kesken matsin (lopputuloksesta huolimatta) tuli sellainen olo että ei piru, en anna nyt masennukselle valtaa. Että odotan ensin mitä tuleman pitää. En toivo liikoja, mutta en nyt koko ajan itkeskele ja huolehdi. Ei tämä näinkään voi mennä että suren etukäteen. En tiedä kauan tämä ns päätös pitää ja tottakai minulla on mahassa jännitysklöntti koko ajan siitä huomisesta, mutta nyt juuri tuntuu hyvälle. En mä tiedä.. siis eihän tähän oloon voi luottaa, kun se koko ajan muuttuu, mutta nyt mulla on sellainen olo että se sintti on vielä sielä.. Ainakin toistaiseksi.. Mä tiedän sen!(äläinnostuäläinnostuäläinnostuäläinnostuäläinnostu, sanoo pää).
P.s) Katsoin kävijät googlen trackerilla ja mulla oli 34 lukijaa. Hassua. Kiva ollut kuulla kannustavia kommentteja ja lukea muiden blogeja joilla vauvayritys päällä. Laittakaa ihmeessä jos teillä on samanlaisia kokemuksia, se jotenkin helpottaa..
tiistai 20. marraskuuta 2007
Tuskallista odotusta
Mieliala on tänään ollut enimmäkseen musta. Kävin lääkärillä sisätutkimuksessa. Hän kirjoitti valmiiksi lähetteen Jorviin jos vatsakivut yltyvät. Lisäksi hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen ensi viikon työmatkaani, jos raskaus onkin kohdunulkoinen. Positiivista oli se, että munanjohtimen seutu ja vatsan oikea puoli ei aristanut. Negatiivista se, että hänen mukaansa kohtuni oli liian pieni ja tiukka raskausviikolle 5+3. Ai niin! Olin muuten jollain halvatun laskurilla saanut raskausviikoksi rv6, vaikka menossa on rv5+3.. eli perjantaina rv5+5 jolloin tulee tuomio onko raskaus edes kohdun sisällä vai onko mennyt jos kesken. Ainkin tuo ensimmäinen asia pitäisi selvitä.. Lisäksi tulee päätös voinko lähteä viikon työmatkalle vähän haastaviin olosuhteisiin..
Soitin omalle gynellekin, joka sanoi että rv5 kohdusta ei voi vielä päätellä mitään. Eli pienenpieni toivo elää edelleen.. Lisäksi sain perjantain ajan juuri tälle omalle gynelleni, jotain positiivista!
Epätietoisuus on kamalaa. Ja kalvava huoli. Tulipa mieleeni yhtäkkiä tämä Madeline-tapaus ja samalla tietysti kaikki tapaukset missä lapsi on kadonnut. Miten ne vanhemmat kestävät sen epätietoisuuden ja odottelun ja turhat toiveet? En ymmärrä...
Yritän keskittyä työasioihin, mutta se on hankalaa. Liekö hormonit vai tämä tilanne mutta mua itkettääkin.. mutta hei, kyllä tämä tästä. Ylihuomenna olisi syntymäpäivänikin ja ihana mies varmaan yrittää piristää mua parhaansa mukaan joillain hupsutuksilla..
Soitin omalle gynellekin, joka sanoi että rv5 kohdusta ei voi vielä päätellä mitään. Eli pienenpieni toivo elää edelleen.. Lisäksi sain perjantain ajan juuri tälle omalle gynelleni, jotain positiivista!
Epätietoisuus on kamalaa. Ja kalvava huoli. Tulipa mieleeni yhtäkkiä tämä Madeline-tapaus ja samalla tietysti kaikki tapaukset missä lapsi on kadonnut. Miten ne vanhemmat kestävät sen epätietoisuuden ja odottelun ja turhat toiveet? En ymmärrä...
Yritän keskittyä työasioihin, mutta se on hankalaa. Liekö hormonit vai tämä tilanne mutta mua itkettääkin.. mutta hei, kyllä tämä tästä. Ylihuomenna olisi syntymäpäivänikin ja ihana mies varmaan yrittää piristää mua parhaansa mukaan joillain hupsutuksilla..
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
Toivo elää edelleen..
Vielä on toive, että pikku sintti roikkuisi jossain kiinni. Verta ei ole tullut, raskausoireita on edelleen tissiturvotuksen ja kuivaoksennuksen merkeissä ja äsken tein uuden raskaustestin joka oli vahva plussa. Toki tiedän että vaikka se kesken olisi mennytkin, niin hormonit eivät heti elimistöstä lähde. Sitä lääkärikin sanoi, joka käski vain odottaa...
Lauantaina olimme ystäviemme juhlissa. Soitin juhlien emännälle ja valehtelin antibiottikuurista emätintulehdukseen.. taisi mennä täydestä, pitänee pyytää anteeksi joskus jos tilanne tästä kehittyy positiiviseen suuntaan. Kukaan ei käsittääkseni huomannut, että otin alkumaljan josta otin muutaman suullisen ja vaihdoin sen sitten salaa miehen tyhjään lasiin. Loppuilta meni iloisesti vedellä. Oli mukavaa nähdä tuttuja ja unohtaa hetkeksi "onkohan kaikki hyvin" -ajatukset. Väsymys vaan iski jo ennen puoltayötä ja oli pakko päästä nukkumaan.
Mies on tuonut aamiaisen sänkyyn molempina aamuina. On tästä mahdollisesta raskaudesta luontaisetuja :) Tosin ottaen huomioon mun raivokohtauksen perjantaiyönä, ihme että toi. Mies tuli vähän myöhään (=kello kolme) kotiin kavereinsa juhlatilaisuudesta ja mä sain omituisen raivarin koska en ollut nukkunut ja pelkäsin yksin vuoteessa vatsakipujen kanssa. Syytän hormoneja mun purkauksesta. Mies ihmetteli miksi en vaan soittanut ja pyytänyt häntä tulemaan.. Niinpä.
Nyt ihana rento sunnuntai. Eletään juuri alkanutta raskausviikkoa kuusi, jos sintti roikkuu siellä vielä ja kaikenlisäksi oikeassa paikassa.
torstai 15. marraskuuta 2007
Tunneskaalaa laidasta laitaan..
Siis johan on.. Näissä neljässä-viidessä päivässä on menty tunneskaalalla kyllä ylös ja alas!
Siis keskiviikkona kun menin vessaan, pönttöön tippui kirkasta verta. Näytti että ihan kunnolla sitä tuli. Vaikea sanoa kun sehän sekoittuu heti veteen/pissaan. Jaahas, se meni siis heti kesken, ajattelin. Tulihan siinä pieni hätäitku, mutta ei mitään sellaista epätoivoa kuin viime keväänä. Lähdin kesken työpäivän miehen kanssa pitkälle lounaalle ja harmiteltiin, mut sovittiin että heti uusiksi vaan. Ei anneta tämän lannistaa. Kotona tippui taas pönttöön verta. Mä avasin punkkupullon ja otin paria lasia rentoutuakseni. Se siitä sitten... Ilmoitin niille kamuille ketkä tästä tiesivät.
Mutta, mutta. Yön aikana verta ei ollut tullut enää, eikä ollut kipuja. Eikä koko eilisen päivän aikana kuin pieni tippa ruskeaa vuotoa.. Ja edellisyönäkään ei mitään. Vaikka olen vasta rv 5 , niin tuntuisi hassulta että ei kai se keskenmeno noin pieni voi olla? Tai ehkä se voi? Ilman kipuja?
Nyt siis epätietoisuus kalvaa. Tilannetta ei yhtään auta, että lievät ja satunnaiset menkkamaiset kivut keskittyvät enemmän oikealle puolelle vatsaa ja saa minut luonnollisesti pohtimaan kohdun ulkopuolista raskauttaa ja muita kamaluuksia mitä keskustelupalstoilta löytää. Työpaikkalääkäritkin ovat jossain hornassa, sain äsken onneksi soittoajan lääkärille, jos pääsisi edes verikokeeseen ja näkisi HCG-arvot joten tietäisi ainakin että menikö/onko menossa kesken... Ja tietäisin mitä teen viikonlopun kahtien juhlien suhteen!
Ja kaikista tärkeimpänä, tietäisin elätänkö edes ripausta toivoa!
Siis keskiviikkona kun menin vessaan, pönttöön tippui kirkasta verta. Näytti että ihan kunnolla sitä tuli. Vaikea sanoa kun sehän sekoittuu heti veteen/pissaan. Jaahas, se meni siis heti kesken, ajattelin. Tulihan siinä pieni hätäitku, mutta ei mitään sellaista epätoivoa kuin viime keväänä. Lähdin kesken työpäivän miehen kanssa pitkälle lounaalle ja harmiteltiin, mut sovittiin että heti uusiksi vaan. Ei anneta tämän lannistaa. Kotona tippui taas pönttöön verta. Mä avasin punkkupullon ja otin paria lasia rentoutuakseni. Se siitä sitten... Ilmoitin niille kamuille ketkä tästä tiesivät.
Mutta, mutta. Yön aikana verta ei ollut tullut enää, eikä ollut kipuja. Eikä koko eilisen päivän aikana kuin pieni tippa ruskeaa vuotoa.. Ja edellisyönäkään ei mitään. Vaikka olen vasta rv 5 , niin tuntuisi hassulta että ei kai se keskenmeno noin pieni voi olla? Tai ehkä se voi? Ilman kipuja?
Nyt siis epätietoisuus kalvaa. Tilannetta ei yhtään auta, että lievät ja satunnaiset menkkamaiset kivut keskittyvät enemmän oikealle puolelle vatsaa ja saa minut luonnollisesti pohtimaan kohdun ulkopuolista raskauttaa ja muita kamaluuksia mitä keskustelupalstoilta löytää. Työpaikkalääkäritkin ovat jossain hornassa, sain äsken onneksi soittoajan lääkärille, jos pääsisi edes verikokeeseen ja näkisi HCG-arvot joten tietäisi ainakin että menikö/onko menossa kesken... Ja tietäisin mitä teen viikonlopun kahtien juhlien suhteen!
Ja kaikista tärkeimpänä, tietäisin elätänkö edes ripausta toivoa!
maanantai 12. marraskuuta 2007
Epätodellista
Tämä odotus on piinallista.. Haluaisin jo tietää että tuleeko tämä juttu kestämään sisälläni vai ei! Argh, en kestä tätä epätietoisuutta! Mutta ei kai tässä muu auta kuin odottaa ja odottaa. Näin kärsimättömälle ihmiselle tämä on taas todellinen koetinkivi.
Raskausoireet ovat edelleen tallella, huh, se on hyvä merkki vielä. Kun ottaa rintsikat pois, tissit ovat niin kipeät että kävely sattuu jumalattomasti. Menin aamulla keittiöön ja mua oksetti, mutta edelleenkään ei tule kuin kuivaoksennusta. Mies NAUROI mulle, että kehtasikin, kun kakostelin sohvalla. Pahoitteli, mutta sanoi että on tässä koomisiakin piirteitä :) Kuvitteli mua ykäämässä pomoni kengille... Maha kouristelee aina välillä menkkakipujen omaisesti ja se tuntuu omituiselta, mutta kai se on ihan normaalia..
Silti tuntuu että tämä on taas välivaihe ja pitää aloittaa koko juttu alusta. Yritän odotella positiivisena ja iloisena että ollaan nyt edes tässä vaiheessa.. Välillä kyllästyttää koko jutun miettiminen, mutta ei sitä päästään poiskaan saa.
Tulipahan taas vuodatusta. Itseasiassa mä olen oikein hyvällä päällä. Nautiskelen päivän toista ja viimeistä (huokaus) kahvikupillistani koneen ääressä. Eilen haaveilin siitä että joskus päästäisiin miehen kanssa ultraan, missä näkyisi pieni vauva, jonka sydän sykkisi ja kaikki olisi kunnossa ja me voisimme itkeä ilosta.. Jospa joskus..
Raskausoireet ovat edelleen tallella, huh, se on hyvä merkki vielä. Kun ottaa rintsikat pois, tissit ovat niin kipeät että kävely sattuu jumalattomasti. Menin aamulla keittiöön ja mua oksetti, mutta edelleenkään ei tule kuin kuivaoksennusta. Mies NAUROI mulle, että kehtasikin, kun kakostelin sohvalla. Pahoitteli, mutta sanoi että on tässä koomisiakin piirteitä :) Kuvitteli mua ykäämässä pomoni kengille... Maha kouristelee aina välillä menkkakipujen omaisesti ja se tuntuu omituiselta, mutta kai se on ihan normaalia..
Silti tuntuu että tämä on taas välivaihe ja pitää aloittaa koko juttu alusta. Yritän odotella positiivisena ja iloisena että ollaan nyt edes tässä vaiheessa.. Välillä kyllästyttää koko jutun miettiminen, mutta ei sitä päästään poiskaan saa.
Tulipahan taas vuodatusta. Itseasiassa mä olen oikein hyvällä päällä. Nautiskelen päivän toista ja viimeistä (huokaus) kahvikupillistani koneen ääressä. Eilen haaveilin siitä että joskus päästäisiin miehen kanssa ultraan, missä näkyisi pieni vauva, jonka sydän sykkisi ja kaikki olisi kunnossa ja me voisimme itkeä ilosta.. Jospa joskus..
sunnuntai 11. marraskuuta 2007
Ja testin tulos on.....
Tänään oli menkkojen alkamispäivä.. Testi piti tehdä vasta huomenna tai ylihuomenna,
mutta jo aamusta asti mies hoki että pissaa jo purkkiin.. Ja okei, myönnettäköön että kävin itsekin ylikierroksilla. Ei auttanut kuin lähteä etsimään päivystävää apteekkia.
Oireet psykosomaattisia vai todellisia? Mistä sen voi etukäteen tietää? Tissit edelleen jumalattoman turvoksissa ja mahassa menkkaoireet. Tunne että menkat alkavat hetkenä minä hyvänsä. Sitten mua oksettaa ajatus tietyistä ruuista ja hajuista, mutta toisaalta mua oksettaa aika helposti (siis oksennus ei tule mutta kakostelen vedet silmissä :) ... ja mulla on liian hyvä mielikuvitus.
Tultiin juuri kotiin isänpäivää viettämästä. "Toivottavasti sua pissattaa", sanoi mies. Ja pissattihan mua. Oli niin hirveä jännitys päällä. Sovittiin että jos tule nega, ei olla liian surkeina koska sitten vaan uutta yritystä. Jos plussa, niin on muistettava että se on erittäin aikainen plussa, menkat voi vielä alkaa jos se siittiönrutale ei ole kunnolla kiinnittynyt tai jotain, voi olla tuulimuna, voi tulla keskenmeno toistamiseen. Herranjumala sitä kahta minuuttia.
Käveltiin vessaan peräkanaa. Mies katsoo testiä. Mä katson miestä. Sen ilme ei kerro mitään. Se vaan sanoo "mikä toi on?" NO SE ON PLUSSA!!!! Käänsi sitä miten päin tahansa se on PLUSSA! Apuaapuapuaapuaapuapuapua. Itkeäkö vai nauraa?? NYT EI SAA INNOSTUA LIIKAA; HUOM! (muistutan tuossa siis ihan itseäni). Teen uuden testin ensi viikon lopulla tai parin päivän päästä, mutta edellinen kerta ei lähde mielestä. En uskalla nyt liikaa innostua. En halua taas pettyä. Mulla on ollut sellainen olo, että helpolla meille ei lasta tulla suomaan (en tiedä mistä tuo olo, paitsi tietysti edellisestä keskenmenosta).
Siis JOS tämä juttu jatkuisi yhtään pidempään.. niin jouluna voisi kertoa vanhemmille koska silloin olisi rv10., melkein rv11. (Km tuli rv8.) Mutta se on iso JOS. Mutta olisipa joululahja.. ja silloin joskus voisi sitten muistella että raskaustesti tehtiin 11.11.2007 isänpäivänä!
Ei apua, se on niin iso JOS että en lähde sitä enempää miettimään.. Nyt yritän rauhoittua, juon alkoholittoman olueni loppuun ja yritän saada ajan kulumaan, päivä kerrallaan..
mutta jo aamusta asti mies hoki että pissaa jo purkkiin.. Ja okei, myönnettäköön että kävin itsekin ylikierroksilla. Ei auttanut kuin lähteä etsimään päivystävää apteekkia.
Oireet psykosomaattisia vai todellisia? Mistä sen voi etukäteen tietää? Tissit edelleen jumalattoman turvoksissa ja mahassa menkkaoireet. Tunne että menkat alkavat hetkenä minä hyvänsä. Sitten mua oksettaa ajatus tietyistä ruuista ja hajuista, mutta toisaalta mua oksettaa aika helposti (siis oksennus ei tule mutta kakostelen vedet silmissä :) ... ja mulla on liian hyvä mielikuvitus.
Tultiin juuri kotiin isänpäivää viettämästä. "Toivottavasti sua pissattaa", sanoi mies. Ja pissattihan mua. Oli niin hirveä jännitys päällä. Sovittiin että jos tule nega, ei olla liian surkeina koska sitten vaan uutta yritystä. Jos plussa, niin on muistettava että se on erittäin aikainen plussa, menkat voi vielä alkaa jos se siittiönrutale ei ole kunnolla kiinnittynyt tai jotain, voi olla tuulimuna, voi tulla keskenmeno toistamiseen. Herranjumala sitä kahta minuuttia.
Käveltiin vessaan peräkanaa. Mies katsoo testiä. Mä katson miestä. Sen ilme ei kerro mitään. Se vaan sanoo "mikä toi on?" NO SE ON PLUSSA!!!! Käänsi sitä miten päin tahansa se on PLUSSA! Apuaapuapuaapuaapuapuapua. Itkeäkö vai nauraa?? NYT EI SAA INNOSTUA LIIKAA; HUOM! (muistutan tuossa siis ihan itseäni). Teen uuden testin ensi viikon lopulla tai parin päivän päästä, mutta edellinen kerta ei lähde mielestä. En uskalla nyt liikaa innostua. En halua taas pettyä. Mulla on ollut sellainen olo, että helpolla meille ei lasta tulla suomaan (en tiedä mistä tuo olo, paitsi tietysti edellisestä keskenmenosta).
Siis JOS tämä juttu jatkuisi yhtään pidempään.. niin jouluna voisi kertoa vanhemmille koska silloin olisi rv10., melkein rv11. (Km tuli rv8.) Mutta se on iso JOS. Mutta olisipa joululahja.. ja silloin joskus voisi sitten muistella että raskaustesti tehtiin 11.11.2007 isänpäivänä!
Ei apua, se on niin iso JOS että en lähde sitä enempää miettimään.. Nyt yritän rauhoittua, juon alkoholittoman olueni loppuun ja yritän saada ajan kulumaan, päivä kerrallaan..
perjantai 9. marraskuuta 2007
Perjantai ja kolme yötä testiin
Mun hassu ystäväni väitti eilen kivenkovaan että se tietää mun olevan raskaana. Yritin onkia häneltä selville mihin ihmeeseen tämä "tieto" perustuu, mutta hän vain sanoi että mun oireiden ja fiiliksen perusteella. Ystävälläni on itsellään kaksi lasta, joten epäilen vahvasti että tämä vaisto on enemmänkin toiveajattelua.
Huomenna meille tulee (lapsettomia) kavereita istumaan iltaa, jotka eivät tiedä tästä tilanteesta. Ajattelin ottaa punkkua lasin tai kaksi avoimesti ja loppuillan juoda alkoholittomia oluita, joita kaadan tuoppiin. Parempi olla varovainen nyt kuitenkin. Ei tarvitse sitten jossitella.
Sunnuntaina siis kp 28, tai 29 riippuu miten noita laskureita lukee. Kierto mulla siis n 28-29 pv eli periaatteessa voisin tehdä testin jo sunnuntaina, mutta en haluaisi että se on plussaa ja sitten menkat alkaakin pari päivää myöhässä eli tulee aikainen keskenmeno ja mä tietäisin siitä. Mieluummin odottelisin vähän. Jos maltamme.. Luulen että kyllä sieltä menkat nyt kuitenkin alkavat... HUIIII tuli jännitystä mahaan, vaikka ruoskinkin itseäni olemaan JÄRKEVÄ.
Ja hei, kiitos Jse81:lle kommentoinnista :) Hauskaa lukea muiden vastaavassa tilanteessa olevien mietteitä. Tsekkasin että mulla olisi n. 22 säännöllistä lukijaa, mutta kaikki ovat ihan hipihiljaa. Rääkäiskää nyt ainakin jos on jotain vauvakerrottavaa tai plussaodotuksia.. :)
Hauskaa perjantaita kaikille!
(Tuntui jotenkin tyhmältä sanoa hauskaa, kun tietää miten monessa kodissa on surua tällä hetkellä.. mutta niin kai se on aina. Tärkeintä on että pitää läheisistään huolta ja jakaa ilot&surut tässä hetkessä. Voi kun voisi lähettää ajatuksen voimalla jaksamista kaikille sureville omaisille)
Huomenna meille tulee (lapsettomia) kavereita istumaan iltaa, jotka eivät tiedä tästä tilanteesta. Ajattelin ottaa punkkua lasin tai kaksi avoimesti ja loppuillan juoda alkoholittomia oluita, joita kaadan tuoppiin. Parempi olla varovainen nyt kuitenkin. Ei tarvitse sitten jossitella.
Sunnuntaina siis kp 28, tai 29 riippuu miten noita laskureita lukee. Kierto mulla siis n 28-29 pv eli periaatteessa voisin tehdä testin jo sunnuntaina, mutta en haluaisi että se on plussaa ja sitten menkat alkaakin pari päivää myöhässä eli tulee aikainen keskenmeno ja mä tietäisin siitä. Mieluummin odottelisin vähän. Jos maltamme.. Luulen että kyllä sieltä menkat nyt kuitenkin alkavat... HUIIII tuli jännitystä mahaan, vaikka ruoskinkin itseäni olemaan JÄRKEVÄ.
Ja hei, kiitos Jse81:lle kommentoinnista :) Hauskaa lukea muiden vastaavassa tilanteessa olevien mietteitä. Tsekkasin että mulla olisi n. 22 säännöllistä lukijaa, mutta kaikki ovat ihan hipihiljaa. Rääkäiskää nyt ainakin jos on jotain vauvakerrottavaa tai plussaodotuksia.. :)
Hauskaa perjantaita kaikille!
(Tuntui jotenkin tyhmältä sanoa hauskaa, kun tietää miten monessa kodissa on surua tällä hetkellä.. mutta niin kai se on aina. Tärkeintä on että pitää läheisistään huolta ja jakaa ilot&surut tässä hetkessä. Voi kun voisi lähettää ajatuksen voimalla jaksamista kaikille sureville omaisille)
torstai 8. marraskuuta 2007
Mietteitä
Tuntuu että nyt vauvajuttujen lisäksi päässä pyörii vaan tuo kamala Jokelan tragedia.. En jaksa nyt tässä asiaa sen paremmin käsitellä, kyyneleet ovat tulvahtaneet monta kertaa silmiin kun yrittää käsittää koko tapahtuman kauheutta ja niiden perheiden surua. Tällä hetkellä vaan on tavallaan tyytyväinen ettei ole teini-ikäisiä lapsia, joiden pärjäämisestä huolehtia.. Vaihdan aihetta.
Työt ovat antaneet myös niin paljon mietittävää eilen ja erityisesti tänään, joten ajatukset tästä pikku projektista ovat suuntautuneet välillä muuallekin.
Ällöttävänä yksityiskohta voin kertoa että jotain omituista vuotoa on vähän tullut (liekö hiivatulehdus) ja menkkakipuja on. Kp 25. Tissit sivuista kipeät.
Olen kuitenkin vuotanut kuin seula tästä ehkäisyn poisjättämisasiasta. No en nyt ihan mutta kahdelle uudelle ihmiselle. Toinen on vastaavassa tilanteessa kanssani (eli luulo-oireilee) ja toinen on kollega joka yritti aikoinaan lasta 2v joten ymmärtää fiilikset (nyt hänellä on 2 pientä lasta, joten kaikki hyvin). Kivaa jakaa näitäkin mietteitä välillä muillekin kuin miehelle..
Työt ovat antaneet myös niin paljon mietittävää eilen ja erityisesti tänään, joten ajatukset tästä pikku projektista ovat suuntautuneet välillä muuallekin.
Ällöttävänä yksityiskohta voin kertoa että jotain omituista vuotoa on vähän tullut (liekö hiivatulehdus) ja menkkakipuja on. Kp 25. Tissit sivuista kipeät.
Olen kuitenkin vuotanut kuin seula tästä ehkäisyn poisjättämisasiasta. No en nyt ihan mutta kahdelle uudelle ihmiselle. Toinen on vastaavassa tilanteessa kanssani (eli luulo-oireilee) ja toinen on kollega joka yritti aikoinaan lasta 2v joten ymmärtää fiilikset (nyt hänellä on 2 pientä lasta, joten kaikki hyvin). Kivaa jakaa näitäkin mietteitä välillä muillekin kuin miehelle..
keskiviikko 7. marraskuuta 2007
Ollako vai eikö olla
Ihme arvailua tämä elämä.. Aamulla tissit eivät olleet enää kipeät ja turvoksissa. Se siitä?
Muutenkin kävi taas suututtamaan mun intoilu. Vaikka positiivinen raskaustesti sieltä tulisikin, niin mikä takaa että se taaskaan sisällä pysyy? Krääh. Ei pitäisi olla näin kärsimätön. Lapsia tulee jos on tullakseen, pitäisi olla miettimättä liikaa ja pelkäämättä ja arvailematta. Pitäisi ja pitäisi.
Kuten lääkäri kerran sanoi (keskenmenosta toipuessa), "lähde sinne lomalle, juo vähän punaviiniä ja nauti elämästä. Lastentekeminen pitäisi olla mukavaa puuhaa, älä stressaa. "
No, tietysti "älä stressaa" -neuvot keskenmenon jälkeen voivat olla vähän harmittavia, mutta ei mua suututtanut. Noinhan se pitäisi mennä. Ja meneekin, ainakin välillä :)
Laskin että jos tästä ei nyt tärpännyt, niin seuraava ovis on kun olen työmatkalla ulkomailla kolme yötä :/ Hiton hitto. Kävi harmittamaan pirusti. Toisaalta ovulaatioaika voi vaihdella ja jos sitä hommailee juuri ennen lähtöä ja paluuni jälkeen, niin saumat on vielä. Eli nyt se neuvo, "lastenteko on mukavaa puuhaa" mieleen ja turhat laskelmat pois, toistaiseksi!
Muutenkin kävi taas suututtamaan mun intoilu. Vaikka positiivinen raskaustesti sieltä tulisikin, niin mikä takaa että se taaskaan sisällä pysyy? Krääh. Ei pitäisi olla näin kärsimätön. Lapsia tulee jos on tullakseen, pitäisi olla miettimättä liikaa ja pelkäämättä ja arvailematta. Pitäisi ja pitäisi.
Kuten lääkäri kerran sanoi (keskenmenosta toipuessa), "lähde sinne lomalle, juo vähän punaviiniä ja nauti elämästä. Lastentekeminen pitäisi olla mukavaa puuhaa, älä stressaa. "
No, tietysti "älä stressaa" -neuvot keskenmenon jälkeen voivat olla vähän harmittavia, mutta ei mua suututtanut. Noinhan se pitäisi mennä. Ja meneekin, ainakin välillä :)
Laskin että jos tästä ei nyt tärpännyt, niin seuraava ovis on kun olen työmatkalla ulkomailla kolme yötä :/ Hiton hitto. Kävi harmittamaan pirusti. Toisaalta ovulaatioaika voi vaihdella ja jos sitä hommailee juuri ennen lähtöä ja paluuni jälkeen, niin saumat on vielä. Eli nyt se neuvo, "lastenteko on mukavaa puuhaa" mieleen ja turhat laskelmat pois, toistaiseksi!
maanantai 5. marraskuuta 2007
Tissioireita?
Mulla on tissit kipeät.. Siis menkat alkaisivat vasta sunnuntaina viikon päästä jos ei ole tärpännyt, mut rinnat ovat raskaat, turvonneet ja kipeät. Jopa mies muka tuntee niissä eron.
Voisiko tämä olla oire? Voisi olla varmasti joo, mutta olenko mä ajatuksen voimalla kasvattanut tissini, johtuuko tämä tulevista menkoista vai onko kyseessä selkeä raskausoire? Mitään muita oireita ei ole ollut, jos ei oteta huomioon että herkistelen kaikelle mm. Brittien Talent-kisan voittajan videolle YouTubessa ja Greyn anatomialle.. mutta se nyt ei ole kovin omituista.
Se tuosta. Pitää keskittyä muuhun, kuten työhön. Joten suljen kiltisti web-selaimen ja teen töitä.
Nyt heti. Enkä spekuloi.
Voisiko tämä olla oire? Voisi olla varmasti joo, mutta olenko mä ajatuksen voimalla kasvattanut tissini, johtuuko tämä tulevista menkoista vai onko kyseessä selkeä raskausoire? Mitään muita oireita ei ole ollut, jos ei oteta huomioon että herkistelen kaikelle mm. Brittien Talent-kisan voittajan videolle YouTubessa ja Greyn anatomialle.. mutta se nyt ei ole kovin omituista.
Se tuosta. Pitää keskittyä muuhun, kuten työhön. Joten suljen kiltisti web-selaimen ja teen töitä.
Nyt heti. Enkä spekuloi.
perjantai 2. marraskuuta 2007
Vielä 10 päivää testiin
Jiiihuuuu se on perjantai! Riemumieli! Toissapäiväinen alakulo on taas aika pitkälle tiessään ja se on hyvä se!
Mulla on nyt kp 20 eli joutunee jotain 10 pv odottelemaan että voi tehdä raskaustestin. Tunnustelin äsken työpaikan hississä salaa (toivottavasti kukaan ei sihdannut valvontakamererasta) mun tissejä että tuntuisivatko ne kipeiltä (toinen vähän). Mitäs mä lupasinkaan niiden oireiden tarkastelemisesta.. että ei sellaista, ei toki.
Join eilen vähän shampanjaa mun ylennyksen takia.. Oli ihan krapulaolo aamulla, tosi pienestä. Sitten tuli vähän huono omis, että olisiko saanut juoda. Ystävä joka tietää tästä projektista sanoi että tuolla ei ole mitään merkitystä. Joku jossain keskustelupalstalla naureskeli, että yrittivät lasta yli vuoden, eikä millään tullut raskaaksi. Nainen eli tosi terveellisesti, lopetti kokonaan alkoholinkäytön jne. Ei tärpännyt. Lopulta nainen suivaantui että anti olla, rupesi tissuttamaan punkkua normaaliin tapaan, siis silloin tällöin lasin tai pari ja voilà - tuli raskaaksi heti seuraavalla kierrolla. Eli ehkä ilmeisesti rentoutuminen auttoi..
No joo, täällä ollaan nyt ihan rentona. Odotan ystävää kylään, viikonloppu edessä ja aurinkokin näyttäytyi, mikäs tässä ollessa! Nautinnollista viikonloppua niille joillekin lueskelijoille jotka tänne eksyvät!
Mulla on nyt kp 20 eli joutunee jotain 10 pv odottelemaan että voi tehdä raskaustestin. Tunnustelin äsken työpaikan hississä salaa (toivottavasti kukaan ei sihdannut valvontakamererasta) mun tissejä että tuntuisivatko ne kipeiltä (toinen vähän). Mitäs mä lupasinkaan niiden oireiden tarkastelemisesta.. että ei sellaista, ei toki.
Join eilen vähän shampanjaa mun ylennyksen takia.. Oli ihan krapulaolo aamulla, tosi pienestä. Sitten tuli vähän huono omis, että olisiko saanut juoda. Ystävä joka tietää tästä projektista sanoi että tuolla ei ole mitään merkitystä. Joku jossain keskustelupalstalla naureskeli, että yrittivät lasta yli vuoden, eikä millään tullut raskaaksi. Nainen eli tosi terveellisesti, lopetti kokonaan alkoholinkäytön jne. Ei tärpännyt. Lopulta nainen suivaantui että anti olla, rupesi tissuttamaan punkkua normaaliin tapaan, siis silloin tällöin lasin tai pari ja voilà - tuli raskaaksi heti seuraavalla kierrolla. Eli ehkä ilmeisesti rentoutuminen auttoi..
No joo, täällä ollaan nyt ihan rentona. Odotan ystävää kylään, viikonloppu edessä ja aurinkokin näyttäytyi, mikäs tässä ollessa! Nautinnollista viikonloppua niille joillekin lueskelijoille jotka tänne eksyvät!
keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Ikäviä muistoja
Kävin tänään naistenklinikalla papa-kokeessa, koska se on ollut huonolaatuinen ja jouduin asiasta aiemmin toimenpiteeseen. Paikka on sama, jossa satuin olemaan kyseisen asian takia puolisen vuotta sitten, jolloin sain keskenmenon yllättäen. Tavallaan oli hyvä päästä heti diagnosoitavaksi, mutta paikasta on kamalat muistot.. Tuli todella tunneherkkä olo kun kävelin pitkin käytävää ja kävin samassa vessassa, jossa aikasemmin verenvuotoni alkoi. Mua kävi ihan typerästi itkettämään.. oli kerrassaan surkea olo, teki mieli parkua ääneen. Tuli vaan niin elävästi mieleen se pettymys ja suru kun tajusin että raskaus menee kesken. Se epätoivoinen fiilis, se tuska kun piti soittaa asiasta miehelle.
Olen tässä ajan mittaan psyykannut itseäni ajattelemaan, että tällä kertaa osaan varautua keskenmenoon. Jos raskaustesti näyttäisi plussaa, en suinkaan ottaisi sitä varmana asiana tai riemuitsisi liikaa, vaan odottaisin kolme kuukautta ja sitten vasta..jos silloinkaan. Inhoan sitä!Inhoan etten saisi innostua plussatestistä. Tuntuu niin epäreilulta että se ilo ja innostus ja riemu on viety multa ja mieheltä pois ikiajoiksi. Ikinä ei enää tule hetkeä, että voin katsoa positiivista raskaustestiä ensikertalaisena, ilman tätä jäytävää pelkoa. En kestä, että mun pitää pelätä ja pelätä ja taas kerran pelätä että mahdollinen alkava raskauteni keskeytyy jälleen. Se on niin ahterista. Olen huijannut itseäni koko ajan, että keskenmenolla ei ole mitään merkitystä tämän hetken tilanteeseen. Tottakai sillä on. Voi saamari, turha tässä on itseään huijata. Ei se asia ikinä tule kokonaan muistoista häipymään.
No, ei auta kuin uskoa ja toivoa että kun/jos vielä raskaaksi tulen, niin osaan ajatella asiaa, en mä tiedä, jotenkin järkevästi. Tässä on vaan se ongelma, että tunneihmisenä sellainen asia kuin raskaus on vaikea ottaa kylmänrauhallisesti, katsotaan nyt -asenteella. Etenkin kun raskaushormonit nostelevat päätään ja pistävät kenen tahansa, saati sitten muutenkin herkän tytön pään ihan pyörälle. Mutta tolkutan itselleni, että positiivinen raskaustesti on vasta ensimmäinen, pienenpieni askel raskaustaipaleella. Se ei ole vauva. Se on merkki siitä, että siittiöpahainen on kiinnittynyt ainakin hetkeksi munasoluun ja niin edelleen. Se mitä siitä edespäin tapahtuu on vielä auki.
Tässä käynee niin, että uskon vauvan todeksi vasta kun se toivottavasti alapäästäni kätilön käsivarsille putkahtaa ja rääkäisee ekan kerran.
No mutta, tulisi nyt silti se positiivinen raskaustesti näin ensi alkuun...
Olen tässä ajan mittaan psyykannut itseäni ajattelemaan, että tällä kertaa osaan varautua keskenmenoon. Jos raskaustesti näyttäisi plussaa, en suinkaan ottaisi sitä varmana asiana tai riemuitsisi liikaa, vaan odottaisin kolme kuukautta ja sitten vasta..jos silloinkaan. Inhoan sitä!Inhoan etten saisi innostua plussatestistä. Tuntuu niin epäreilulta että se ilo ja innostus ja riemu on viety multa ja mieheltä pois ikiajoiksi. Ikinä ei enää tule hetkeä, että voin katsoa positiivista raskaustestiä ensikertalaisena, ilman tätä jäytävää pelkoa. En kestä, että mun pitää pelätä ja pelätä ja taas kerran pelätä että mahdollinen alkava raskauteni keskeytyy jälleen. Se on niin ahterista. Olen huijannut itseäni koko ajan, että keskenmenolla ei ole mitään merkitystä tämän hetken tilanteeseen. Tottakai sillä on. Voi saamari, turha tässä on itseään huijata. Ei se asia ikinä tule kokonaan muistoista häipymään.
No, ei auta kuin uskoa ja toivoa että kun/jos vielä raskaaksi tulen, niin osaan ajatella asiaa, en mä tiedä, jotenkin järkevästi. Tässä on vaan se ongelma, että tunneihmisenä sellainen asia kuin raskaus on vaikea ottaa kylmänrauhallisesti, katsotaan nyt -asenteella. Etenkin kun raskaushormonit nostelevat päätään ja pistävät kenen tahansa, saati sitten muutenkin herkän tytön pään ihan pyörälle. Mutta tolkutan itselleni, että positiivinen raskaustesti on vasta ensimmäinen, pienenpieni askel raskaustaipaleella. Se ei ole vauva. Se on merkki siitä, että siittiöpahainen on kiinnittynyt ainakin hetkeksi munasoluun ja niin edelleen. Se mitä siitä edespäin tapahtuu on vielä auki.
Tässä käynee niin, että uskon vauvan todeksi vasta kun se toivottavasti alapäästäni kätilön käsivarsille putkahtaa ja rääkäisee ekan kerran.
No mutta, tulisi nyt silti se positiivinen raskaustesti näin ensi alkuun...
maanantai 29. lokakuuta 2007
Hedelmälliset hetket
huh huh (pyyhkii hikeä otsaltaan), hedelmällinen viikko on nyt ohitse..
Oli se aika hauskaa... Pakko myöntää että loppuviikosta alkoi paikat olla jo aika hellinä, ei olisi pystynyt jatkamaan samaan tahtiin, hahah! Mutta on se niinkin, että mitä enemmän seksiä harrastaa, sitä enemmän sitä tekee mieli ja lopulta ei muu päässä pyörikään. Pitäisi muistaa se myös keskellä työstressiä ja kaamosväsymystä.. Sitä ei onneksi toteutunut mitä pelkäsin, että tuleeko kauheat suorituspaineet kun ajattelee että huh, tässä sitä nyt pistetään lasta alulle. Nuo ajatukset eivät oikein kuulu siihen hetkeen.. Vaikka kieltämättä heti sen jälkeen oli olo että nostetaanpa jalat ylös. Niin omituista.
Hauskaa oli myös se, että piti nähdä kaveria perjantaina, mutta en tiennyt miten olisin saanut kierreltyä ja kaarreltua, että hän tulisi vasta myöhemmin kylään. En mä voinut sanoa, että hei ootatko vähän ennenkuin tulet, mulla on ovulaatio huomenna joten pitäisi hoitaa hommat alta pois. Vitsit olisin halunnut nähdä U:n ilmeen jos olisin sanonut noin. Sinkkutyttö ei varmaan paljoa ovulaatiotaan mieti... No, asia hoitui.
Mutta nyt EN AIO HANKKIA ITSELLENI PSYKOSOMAATTISIA OIREITA, vaan pidän järjen kädessä ja raskaustestit apteekin hyllyllä. Ihan varmasti.
Oli se aika hauskaa... Pakko myöntää että loppuviikosta alkoi paikat olla jo aika hellinä, ei olisi pystynyt jatkamaan samaan tahtiin, hahah! Mutta on se niinkin, että mitä enemmän seksiä harrastaa, sitä enemmän sitä tekee mieli ja lopulta ei muu päässä pyörikään. Pitäisi muistaa se myös keskellä työstressiä ja kaamosväsymystä.. Sitä ei onneksi toteutunut mitä pelkäsin, että tuleeko kauheat suorituspaineet kun ajattelee että huh, tässä sitä nyt pistetään lasta alulle. Nuo ajatukset eivät oikein kuulu siihen hetkeen.. Vaikka kieltämättä heti sen jälkeen oli olo että nostetaanpa jalat ylös. Niin omituista.
Hauskaa oli myös se, että piti nähdä kaveria perjantaina, mutta en tiennyt miten olisin saanut kierreltyä ja kaarreltua, että hän tulisi vasta myöhemmin kylään. En mä voinut sanoa, että hei ootatko vähän ennenkuin tulet, mulla on ovulaatio huomenna joten pitäisi hoitaa hommat alta pois. Vitsit olisin halunnut nähdä U:n ilmeen jos olisin sanonut noin. Sinkkutyttö ei varmaan paljoa ovulaatiotaan mieti... No, asia hoitui.
Mutta nyt EN AIO HANKKIA ITSELLENI PSYKOSOMAATTISIA OIREITA, vaan pidän järjen kädessä ja raskaustestit apteekin hyllyllä. Ihan varmasti.
tiistai 23. lokakuuta 2007
Kolmekymppiset
tervehdys,
luin jostain, että tyttösiittiöt ovat hitaampia ja selviävät pidempään ja poikasiittiöt ovat nopeampia, mutta kuolevatkin pikemmin. Onkahan joku näiden tietojen valossa yrittänyt äheltää joko poikaa, tai tyttöä?! Ken tietää.
Laskeskelin tässä, että JOS (erittäin epätodennäköistä, tiedetään) nalli napsahtaisi jo ekalla yrityskerralla, olisin kahdeksannella kuulla kun meillä piti olla kavereiden kanssa yhteinen kolmekymppismatka ulkomaille. Toisin sanoen kaikki muut menisivät ja mä jäisin mahani kanssa soittelemaan perään, kuten Phoebe silloin kun muut pääsivät Lontooseen Rossin häihin...
Joo ei kauhean oleellinen "huoli" todellakaan, tulipahan vain eilen nukkumaan käydessä mieleen. Mies kyllä nauroi taas mun ajatuksille ja lupasi että hän ei lähde vaan jää mun ja mahani seuraksi jos näin kävisi :)
Ystäväni joka tietää (ainoana) näistä lapsentekopuuhista kommentoi, että välillä voisi olla hyvä ajatella jotain muutakin. Aika kun kulkee niin kovin hitaasti kun odottaa jotain... mutta niinhän mä ajattelenkin! Mutta kyllä asia silti päässä pyörii, ei sille voi mitään.
Tänä aamuna töihin lähtiessä ohi käveli nainen, joka työnsi rattaissaan pientä lastaan. Hän pelleili antamalla rattaille kovan vauhdin ja lapsi kikakatti riemuissaan. Olisitte nähneet mun miehen ilmeen! Se oli kuin jostain Disneyn elokuvasta. Mies katsoi lasta pää kallellaan, haaveksivan näköisenä puolikas hymy huulillaan. Ei helkutti, en voinut mitään kuin nauraa ääneen, vaikka oli se aika suloista..
luin jostain, että tyttösiittiöt ovat hitaampia ja selviävät pidempään ja poikasiittiöt ovat nopeampia, mutta kuolevatkin pikemmin. Onkahan joku näiden tietojen valossa yrittänyt äheltää joko poikaa, tai tyttöä?! Ken tietää.
Laskeskelin tässä, että JOS (erittäin epätodennäköistä, tiedetään) nalli napsahtaisi jo ekalla yrityskerralla, olisin kahdeksannella kuulla kun meillä piti olla kavereiden kanssa yhteinen kolmekymppismatka ulkomaille. Toisin sanoen kaikki muut menisivät ja mä jäisin mahani kanssa soittelemaan perään, kuten Phoebe silloin kun muut pääsivät Lontooseen Rossin häihin...
Joo ei kauhean oleellinen "huoli" todellakaan, tulipahan vain eilen nukkumaan käydessä mieleen. Mies kyllä nauroi taas mun ajatuksille ja lupasi että hän ei lähde vaan jää mun ja mahani seuraksi jos näin kävisi :)
Ystäväni joka tietää (ainoana) näistä lapsentekopuuhista kommentoi, että välillä voisi olla hyvä ajatella jotain muutakin. Aika kun kulkee niin kovin hitaasti kun odottaa jotain... mutta niinhän mä ajattelenkin! Mutta kyllä asia silti päässä pyörii, ei sille voi mitään.
Tänä aamuna töihin lähtiessä ohi käveli nainen, joka työnsi rattaissaan pientä lastaan. Hän pelleili antamalla rattaille kovan vauhdin ja lapsi kikakatti riemuissaan. Olisitte nähneet mun miehen ilmeen! Se oli kuin jostain Disneyn elokuvasta. Mies katsoi lasta pää kallellaan, haaveksivan näköisenä puolikas hymy huulillaan. Ei helkutti, en voinut mitään kuin nauraa ääneen, vaikka oli se aika suloista..
maanantai 22. lokakuuta 2007
Kohti O:ta
Maanantaita taas! Kylläpä väsyttää. Kahvi jäähtyy tuohon hehtaarikokoiseen kuppiin, mutta en jaksa nousta ahteriltani sen vertaa että hakisin tuoretta tilalle.
Tunnustus. Nyt mennään asioiden edelle, hypäten käytännössä vähintään 10kk eteenpäin tai varmasti enemmänkin, mutta mä olen tehnyt vähän nimilistaa... Ihan huvikseen vaan. Perjantaina sitten reissun päällä ollessamme uskaltauduin näyttämään sitä miehelle. Joistakin nimistä oltiin keskusteltu aiemmin, mutta osa oli ihan uusia. Mies tykkäsi ja innostui melkein kaikista, paitsi kahdesta, ehdotuksesta. Hauskaa!!! :) Erään pojan nimen hän hylkäsi, koska se muistutti miestä viiksekkäästä työkaveristaan. Sille ajatukselle oli pakko vähän hihitellä, joo ei tuota.
Tunnustus. Nyt mennään asioiden edelle, hypäten käytännössä vähintään 10kk eteenpäin tai varmasti enemmänkin, mutta mä olen tehnyt vähän nimilistaa... Ihan huvikseen vaan. Perjantaina sitten reissun päällä ollessamme uskaltauduin näyttämään sitä miehelle. Joistakin nimistä oltiin keskusteltu aiemmin, mutta osa oli ihan uusia. Mies tykkäsi ja innostui melkein kaikista, paitsi kahdesta, ehdotuksesta. Hauskaa!!! :) Erään pojan nimen hän hylkäsi, koska se muistutti miestä viiksekkäästä työkaveristaan. Sille ajatukselle oli pakko vähän hihitellä, joo ei tuota.
Mua nolottaa kirjoitella töissä blogia. Siis nyt ei ole niin kiire, että "varastaisin työnantajani aikaa" (eikö tuota ilmaisua aina käytetä kaikista nettisurffareista), koska odottelen muutamaa päätöstä joka vaikuttaa projekteihini, mutta se jos joku näkee. Mä jopa liimasin keltaisen tarralapun tuohon monitorin yläosaan jos se peittäisi tämän otsikon, hahahah. Ehkä mun pitäisi vaihtaa tämän blogin otsikoksi PUOLIVUOTISSUUNNITELMA tai jotain.
Ylihuomenna on ensimmäinen mahdollinen ovulaatiopäivä. Tai siis hedelmällisen ajan alku tai jotain sellaista. Joten olen sopinut treffejä kavereiden kanssa tänään ja huomenna, koska loppuviikko on varattu tärkeille puuhille.. Ajattelin aina, että seksin harrastaminen sopimuksesta, siis kalenterista katsoen, ei ole kauhean seksikästä, mutta pakko tunnustaa että nyt tekee mieli. En malta odottaa :) Ehkä pitää pantata pari päivää, että sitten jaksaa. ..
Ei hitto, nyt mua vasta naurattaakin nämä mun jutut. Parasta avata excel-taulukko ja unohtaa hetkeksi tämä.
torstai 18. lokakuuta 2007
Hämmentynyttä ajatusmyrskyä
Työpisteellä taas. Eilen sattui huvittava (tai oikeastaan vähemmän huvittava) juttu. Varmaan aika pian blogini aloittamisesta, tuohon viereen tuli notkumaan miespuolinen työtuttavuus. Hän näytti väsyneeltä, mustat pussit silmien alla ja kymmenen vuotta ikäistään vanhemmalta. Kertoi että edellisyö oli ollut kamala, hänen vuoden vanha lapsensa oli herännyt tunnin välein ja huutanut. Aamuyön hän oli valvonut kokonaan. Lopuksi mies antoi vinkin, ihan kuin olisi lukenut ajatukseni: "Mieti ennen kuin teet lapsia, oikeasti odota niin kauan kunnes et voi enää millään vastustaa biologisen kellon tikitystä! Kun saat lapsia, elämä on ohitse!! Jos miehesi haluaa tehdä jo nyt lapsia, käske hänen synnyttää ne!"
Mä tuijotin työkaveria kalpeana ja hänen lähdettyään näpytin sähköpostin miehelle. Mies kommentoi: " Oh fuck. Ollaankohan tässä tekemässä töllön työ"
Illalla sitten korkattiin punkkupullo (jes, vielä saa punkkua, nautin joka siemauksesta) ruoan kanssa ja puhuttiin, taas kerran, tästä aiheesta. Ihanaa, sain vatvoa rauhassa mua askarruttavia seikkoja.. kuten uutta keskenmenoa, suhteen muuttumista, jos lapsi olisikin sairas, työtilannetta jne. (tiedän, osaan olla välillä oikea huolikimppu) Mies sanoi hyvin, että jos emme voi saada lapsia jostain syystä, ja elämme loppuelämämme kaksin, hän tietää että pystymme olemaan onnellisia ja selviämme siitä. Mut siitä hän ei selviäisi, että jätämme yritämättä vain erilaisten pelkojemme takia. Naulan kantaan.
Eli rohkeasti kohti ensi viikon ovulaatioaikaa?!
Mä tuijotin työkaveria kalpeana ja hänen lähdettyään näpytin sähköpostin miehelle. Mies kommentoi: " Oh fuck. Ollaankohan tässä tekemässä töllön työ"
Illalla sitten korkattiin punkkupullo (jes, vielä saa punkkua, nautin joka siemauksesta) ruoan kanssa ja puhuttiin, taas kerran, tästä aiheesta. Ihanaa, sain vatvoa rauhassa mua askarruttavia seikkoja.. kuten uutta keskenmenoa, suhteen muuttumista, jos lapsi olisikin sairas, työtilannetta jne. (tiedän, osaan olla välillä oikea huolikimppu) Mies sanoi hyvin, että jos emme voi saada lapsia jostain syystä, ja elämme loppuelämämme kaksin, hän tietää että pystymme olemaan onnellisia ja selviämme siitä. Mut siitä hän ei selviäisi, että jätämme yritämättä vain erilaisten pelkojemme takia. Naulan kantaan.
Eli rohkeasti kohti ensi viikon ovulaatioaikaa?!
tiistai 16. lokakuuta 2007
Ovulaatiolaskin ja muita omituisuuksia..
Kai se on nyt sitten uskottava todeksi. Mä olen vihdoin ja viimein siinä pisteessä elämässäni, että lapsen saaminen kiinnostaa ja innostaa mua niin paljon, että luen asiaan liittyviä keskustelupalstoja.. Ja laskin oman ovulaatiopäiväni laskurilla. Vieläpä töissä. Jos joku näki, niin nyt kyllä nolottaa. En varmaan ole paalupaikoilla siinä tapauksessa kun ylennyksiä jaetaan, hahah.
Toisaalta olen jo nähnyt miten merkitseviä katseita mun keskivartaloon välillä luodaan etenkin juoruintoisten naispuolisten työtuttavien keskuudessa.. häistä on sopivasti vuosi ja ikähaarukka on oikea.. vaikka toistaiseksi ainoa mikä mun vatsaani on mahdollisesti paisuttanut on viikonloppuna nautittu olut (tai useampikin) . Takana on kyllä keskenmeno, surullinen juttu mistä olen jo toiseen blogiini vuodattanut ja sitä en haluaisi juurikaan miettiä. Vaikka mielessähän se on, kun näistä asioista kerran puhutaan.
Toisaalta olen jo nähnyt miten merkitseviä katseita mun keskivartaloon välillä luodaan etenkin juoruintoisten naispuolisten työtuttavien keskuudessa.. häistä on sopivasti vuosi ja ikähaarukka on oikea.. vaikka toistaiseksi ainoa mikä mun vatsaani on mahdollisesti paisuttanut on viikonloppuna nautittu olut (tai useampikin) . Takana on kyllä keskenmeno, surullinen juttu mistä olen jo toiseen blogiini vuodattanut ja sitä en haluaisi juurikaan miettiä. Vaikka mielessähän se on, kun näistä asioista kerran puhutaan.
Joka tapauksessa ihan hurjalta ajatukselta tuntuu, että meillä voisi olla vauva... ei hitsi, olis se aika ihanaa. Ja jännittävää ja helvetin pelottavaa suoraan sanottuna. No mut ensiksi niihin lapsentekohommiin:) En aio mitään kuumeita mittailla tms, mutta kyllä mä tarkistin otolliset päivät..
Ajattelin siis raapustaa ajatuksia tästä elämänvaiheesta blogiin. Lähinnä itselle muistiin, mutta tietysti hauskaa jos joku muu käy läpi samanlaisia mietteitä. Itse olen selannut mielenkiinnolla aiheeseen liittyviä blogeja. Tuntuu ettei juuri nyt päähän muuta mahdukaan, mutta kyllä se tästä. Nyt töihin, hus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)