tiistai 16. lokakuuta 2007

Ovulaatiolaskin ja muita omituisuuksia..

Kai se on nyt sitten uskottava todeksi. Mä olen vihdoin ja viimein siinä pisteessä elämässäni, että lapsen saaminen kiinnostaa ja innostaa mua niin paljon, että luen asiaan liittyviä keskustelupalstoja.. Ja laskin oman ovulaatiopäiväni laskurilla. Vieläpä töissä. Jos joku näki, niin nyt kyllä nolottaa. En varmaan ole paalupaikoilla siinä tapauksessa kun ylennyksiä jaetaan, hahah.

Toisaalta olen jo nähnyt miten merkitseviä katseita mun keskivartaloon välillä luodaan etenkin juoruintoisten naispuolisten työtuttavien keskuudessa.. häistä on sopivasti vuosi ja ikähaarukka on oikea.. vaikka toistaiseksi ainoa mikä mun vatsaani on mahdollisesti paisuttanut on viikonloppuna nautittu olut (tai useampikin) . Takana on kyllä keskenmeno, surullinen juttu mistä olen jo toiseen blogiini vuodattanut ja sitä en haluaisi juurikaan miettiä. Vaikka mielessähän se on, kun näistä asioista kerran puhutaan.

Joka tapauksessa ihan hurjalta ajatukselta tuntuu, että meillä voisi olla vauva... ei hitsi, olis se aika ihanaa. Ja jännittävää ja helvetin pelottavaa suoraan sanottuna. No mut ensiksi niihin lapsentekohommiin:) En aio mitään kuumeita mittailla tms, mutta kyllä mä tarkistin otolliset päivät..

Ajattelin siis raapustaa ajatuksia tästä elämänvaiheesta blogiin. Lähinnä itselle muistiin, mutta tietysti hauskaa jos joku muu käy läpi samanlaisia mietteitä. Itse olen selannut mielenkiinnolla aiheeseen liittyviä blogeja. Tuntuu ettei juuri nyt päähän muuta mahdukaan, mutta kyllä se tästä. Nyt töihin, hus.


Ei kommentteja: