TOP 2 keinot saada raskaus pois mielestä

Uskomatonta, mutta totta. On käynyt niin että parina päivänä raskaustilanne ei ole koko ajan päällimmäinen ajatukseni. Miten se on mahdollista? Suosittelen paria vaihtoehtoa, mielellään molemmat: Hanki mahdollisimman iso työprojekti, jossa deadline on juuri ennen joululomaa. Olisi suotavaa että projektiin tulee jotain viime hetken ongelmia, jolloin kaikki valveillaoloaika menee niiden pähkäilyyn.. Toinen vaihtoehto on hankkia itselleen joku sairaus, joka ei kuitenkaan vaaranna raskautta. Itse sain sopivasti kurkun täyteen aftoja. Niitä inhottavan kipeitä valkeita rakkuloita, jotka ovat niin pirun kipeitä että nieleminen on hankalaa. Näin ollen suuri osa ajatuksista koskee nielemistä ja sen kivuliaisuutta, sekä nälkää. Tadaa! Raskaus on taas hetken pois mielestä!

Oikeasti ei edes naurata. Tai no vähän naurattaa, koska tilanne on niin surkea. Tämän lisäksi olen lähdössä pienimuotoiselle lomamatkalle tänään, mutta a) en voi luonnollisesti nauttia alkoholia b) en voi nauttia hyvästä ruuasta, koska nieleminen on äärimmäisen kivuliasta c) huolimatta huomisesta pyhästä, minun on pakko tehdä reissun päältä töitä sekä torstaina että perjantaina. Jiihaa…

Kyllähän se jännitys mahaa edelleen kalvaa. Mutta näillä hassunhauskoilla stressitekijöillä on se hyvä puoli, että mieli pysyy muissa asioissa. Hahah! (erittäin kuiva naurahdus)

Hyviä pyhiä silti kaikille!! Tuli vähän naristua, mutta tiedänhän minä missä ne prioriteetit ovat. Tulkoot vaan kurkkukivut ja muut kunhan vaan saisimme hyviä uutisia maanantaina.. Niin ja kuten ihanasti joku tässä toivottikin, toivotaan tarrasukkia kaikille mahdollisille alkion aluille..

Hiljaista odotusta

Laiska sunnuntai.. Ei juurikaan päivitettävää. Eilen shoppausreissulla tuntui valuvan jotain housuun ja olin tietenkin paniikissa koko kotimatkan. WC-reissu kuitenkin paljasti että kyseessä oli normaali valkovuoto. Repesin muuten kun reissussa ollessani kerroin puhelimessa miehelle säikähtäneeni lentokoneessa että jotain tulee housuun ja hän valisti minua asiallisella äänellä että "näillä raskausviikoilla valkovuodon lisääntyminen on tavallista". Siis mitä?! Mitä valistusoppaita se on lukenut mun selän takana? Ei voinut kuin nauraa ääneen, aika lutuistahan se oli. Mutta keskustella mun eritteistä.. no on kai tähän menessä kummempaankin touhuun päädytty.

Vatsaa juilii menkkamaisesti edelleen säännöllisin väliajoin. Yöllä heräsin ja pieni kipu pelotti, ei auttanut kuin maata hereillä ja yrittää rauhoittaa mieltä. Voin kertoa että on helkutin vaikeaa pitää koko ajan sekä toivoa yllä, että valmistautua pahimpaan. Siis miten muka voi samaan aikaan toivoa niin maan pirusti ja samaan aikaan olla valmis ottamaan vastaan huonot uutiset?

Ajattelin että sitten kun/jos joskus maailmassa kolme raskauskuukautta olisi ohitse ja ultrassa paljastuisi että kaikki olisi hyvin, voisi lopettaa hetkeksi superstressaamisen. Pah! Rakas ystäväni paljasti, että siitä kaikki vasta alkaa. Raskausajan sitä stressaa koko ajan onko kaikki hyvin, miten synnytys menee jne. Sitten sitä stressaa että kehittyykö kaikki normaalisti, onko vauvalla kaikki ok.. sen jälkeen sitä pelkääkin koko loppuelämän että lapselle tapahtuu jotakin. Että se on yhtä huolehtimista tästä eteenpäin! Hahahah, niin kai se menee. 

Nyt on kahdeksan yötä ultraan. Ja sen kahdeksan yötä aion keskittää ajatuksia muuhunkin, kuten parisuhteen ylläpitoon ja joululahjoihin ja ihan mihin vaan mikä vie ajatukset muualle. Muistutan itseäni säännöllisesti, että ei saa hätäillä, hyvä tässä on nyt näin kaksinkin olla. Päivä kerrallaan. 

Tilannetietoja

hei taas,
olen palannut työreissusta taas koneen ääreen. Paljon on pään sisällä tuntemuksia joita tekee mieli purkaa. Mistäs mä aloitan..

Gynellä käytiin. Sieltä tuli huonoja ja hyviä uutisia. Hyvät uutiset olivat ne, että ensinnäkin raskaus ei ollut kohdunulkoinen. Kohdusta löytyi sikiöpussi (vai onko se ruskuaispussi, sorry mulla menee kaikki nämä termit aina sekaisin). Aluksi lääkäri näki ultralla vain rutaleen ja sanoi että ei tämä ole normaali raskaus ja voi olla ulkoinen. Sydän valehtelematta pysähtyi hetkeksi.. Mutta sitten näkyi että se rutale oli verta kohdun sisällä.. ei tietysti hyvä sekään, mutta sitten löytyi se pyöreä rinkula, joksi me nyt tätä jutskaa kutsutaan. Huono uutinen oli se, että rinkulan sykettä ei näkynyt. Olin rv 5+6 ja erikoislääkärin mukaan niillä laitteilla hän sen näkisi, mutta sanoi että voihan kyse olla muutamista päivistä, jolloin sitä sykettä ei löytyisi. Hän antoi siis vielä hitusen toivoa, mutta ei paljoa. Laskimme heti miehen kanssa, että jos ovis olikin maanantaina lauantain sijasta, rinkula olisi ollut rv 5+4. . Mutta nämä ovat pieniä mahdollisuuksia vain, mutta kuitenkin..

Gyne antoi luvan reissuun, joten olin viikon ulkomailla. Raskausoireet ovat jatkuneet. Oli tavallaan ihanaa olla tiukan aikataulun kanssa ulkona kotiympyröistä, koska ajatukset eivät pyörineet KOKO aikaa tämän tilanteen ympärillä. Toki siinä vaiheessa kun olimme tiimin kanssa illallisella hyvässä ravintolassa ja vastapäinen kumppani kommentoi pihvinsä verisyyttä ja mä ryntään vessaan ykäilemään, asia oli aika paljonkin mielessä.. ja muutenkin, toki mä tunnustelen tissejä koko ajan salavihkaa että ovatko ne edelleen kipeät. Ja sitten kun eivät yhtenä iltana olleet, soitin miehelle itkukurkussa Suomeen ja valmistin hänet pahimpaan. Sitten aamulla taas olivat yhtä kipeät kuin ennenkin.. vaikka eiväthän nuo oireet välttämättä mitään merkitse. Rinkulan kehitys on voinut pysähtyä jo aiemmin, mutta oireet jatkuvat raskaushormonin takia.

Minulla oli varattuna ultra nyt tulevalle maanantaille. Voiko kukaan kuvitella että mä siirsin sitä juuri viikolla!!! Että mitä helvettiä.. Kyllä. Kunnioitan rakkaan miehen toivetta ja vähän omaakin.. Siis ensinnäkin puhuimme, että jos nyt ei näkyisi sykettä ja lekuri sanoisi että kehitys on luultavasti pysähtynyt mutta odotetaan vielä viikko (koska olen kuitenkin vasta n. rv7) niin emme kestäisi sitä epätietoisuutta enää. Että kaikki on todennäköisesti pielessä mutta pieni toivo on. Ei enää sitä. Ja JOS syke löytyisikin ja menisi silti kesken, se olisi musertavaa.

Joten odotettava vielä 10 yötä. Yritän jotenkin pitää pään kasassa ja varautua molempiin vaihtoehtoihin. Nyt alkoi taas pelottaa.. keskityttävä muuhun.

Posiitiivisen ajattelun voima

huomenta! Vielä yksi yö gynelle ja mahdollisesti ultraan, jossa saattaisi jotain selvitä! Ehkä, mahdollisesti. Tänään on muuten mun synttärit, yksi ennen maagista kolmenkympin rajaa.. Tiedän kyllä mikä olisi paras synttärilahja minkä voisin saada huomenna gyneltä, mutta eihän se homma mene tilauksesta. Joten nautin nyt tästä päivästä ja ihanasta miehestä, joka raukka toi aamiaisen sänkyyn ja arvatkaa kuka ykäsi!? No sellainen kuivaoksennus vaan että kakostelen vedet silmissä kun haistoin leivän.. Mutta ei voi kun nauraa! Enkä voinut syödä mitään, paitsi lusikallisen jogurttia..

Eilen päätin että nyt en jaksa enää surkutella. Ensin mä tulin töistä kotiin ja hautauduin peiton alle kun selkää särki ja pelkäsin että se on nyt viimeistään sen keskenmenon merkki, vaikka mun selkä kyllä välillä reistailee (etenkin nyt näiden jumalattomien tissien painosta kun kapea selkäraukka) . Sitten illalla lähdettiin katsomaan fudismatsia kavereiden kanssa ja kesken matsin (lopputuloksesta huolimatta) tuli sellainen olo että ei piru, en anna nyt masennukselle valtaa. Että odotan ensin mitä tuleman pitää. En toivo liikoja, mutta en nyt koko ajan itkeskele ja huolehdi. Ei tämä näinkään voi mennä että suren etukäteen. En tiedä kauan tämä ns päätös pitää ja tottakai minulla on mahassa jännitysklöntti koko ajan siitä huomisesta, mutta nyt juuri tuntuu hyvälle. En mä tiedä.. siis eihän tähän oloon voi luottaa, kun se koko ajan muuttuu, mutta nyt mulla on sellainen olo että se sintti on vielä sielä.. Ainakin toistaiseksi.. Mä tiedän sen!(äläinnostuäläinnostuäläinnostuäläinnostuäläinnostu, sanoo pää).

P.s) Katsoin kävijät googlen trackerilla ja mulla oli 34 lukijaa. Hassua. Kiva ollut kuulla kannustavia kommentteja ja lukea muiden blogeja joilla vauvayritys päällä. Laittakaa ihmeessä jos teillä on samanlaisia kokemuksia, se jotenkin helpottaa..

Tuskallista odotusta

Mieliala on tänään ollut enimmäkseen musta. Kävin lääkärillä sisätutkimuksessa. Hän kirjoitti valmiiksi lähetteen Jorviin jos vatsakivut yltyvät. Lisäksi hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen ensi viikon työmatkaani, jos raskaus onkin kohdunulkoinen. Positiivista oli se, että munanjohtimen seutu ja vatsan oikea puoli ei aristanut. Negatiivista se, että hänen mukaansa kohtuni oli liian pieni ja tiukka raskausviikolle 5+3. Ai niin! Olin muuten jollain halvatun laskurilla saanut raskausviikoksi rv6, vaikka menossa on rv5+3.. eli perjantaina rv5+5 jolloin tulee tuomio onko raskaus edes kohdun sisällä vai onko mennyt jos kesken. Ainkin tuo ensimmäinen asia pitäisi selvitä.. Lisäksi tulee päätös voinko lähteä viikon työmatkalle vähän haastaviin olosuhteisiin..

Soitin omalle gynellekin, joka sanoi että rv5 kohdusta ei voi vielä päätellä mitään. Eli pienenpieni toivo elää edelleen.. Lisäksi sain perjantain ajan juuri tälle omalle gynelleni, jotain positiivista!

Epätietoisuus on kamalaa. Ja kalvava huoli. Tulipa mieleeni yhtäkkiä tämä Madeline-tapaus ja samalla tietysti kaikki tapaukset missä lapsi on kadonnut. Miten ne vanhemmat kestävät sen epätietoisuuden ja odottelun ja turhat toiveet? En ymmärrä...

Yritän keskittyä työasioihin, mutta se on hankalaa. Liekö hormonit vai tämä tilanne mutta mua itkettääkin.. mutta hei, kyllä tämä tästä. Ylihuomenna olisi syntymäpäivänikin ja ihana mies varmaan yrittää piristää mua parhaansa mukaan joillain hupsutuksilla..

Toivo elää edelleen..

Vielä on toive, että pikku sintti roikkuisi jossain kiinni. Verta ei ole tullut, raskausoireita on edelleen tissiturvotuksen ja kuivaoksennuksen merkeissä ja äsken tein uuden raskaustestin joka oli vahva plussa. Toki tiedän että vaikka se kesken olisi mennytkin, niin hormonit eivät heti elimistöstä lähde. Sitä lääkärikin sanoi, joka käski vain odottaa...

Lauantaina olimme ystäviemme juhlissa. Soitin juhlien emännälle ja valehtelin antibiottikuurista emätintulehdukseen.. taisi mennä täydestä, pitänee pyytää anteeksi joskus jos tilanne tästä kehittyy positiiviseen suuntaan. Kukaan ei käsittääkseni huomannut, että otin alkumaljan josta otin muutaman suullisen ja vaihdoin sen sitten salaa miehen tyhjään lasiin. Loppuilta meni iloisesti vedellä. Oli mukavaa nähdä tuttuja ja unohtaa hetkeksi "onkohan kaikki hyvin" -ajatukset. Väsymys vaan iski jo ennen puoltayötä ja oli pakko päästä nukkumaan.

Mies on tuonut aamiaisen sänkyyn molempina aamuina. On tästä mahdollisesta raskaudesta luontaisetuja :) Tosin ottaen huomioon mun raivokohtauksen perjantaiyönä, ihme että toi. Mies tuli vähän myöhään (=kello kolme) kotiin kavereinsa juhlatilaisuudesta ja mä sain omituisen raivarin koska en ollut nukkunut ja pelkäsin yksin vuoteessa vatsakipujen kanssa. Syytän hormoneja mun purkauksesta. Mies ihmetteli miksi en vaan soittanut ja pyytänyt häntä tulemaan..  Niinpä.

Nyt ihana rento sunnuntai. Eletään juuri alkanutta raskausviikkoa kuusi, jos sintti roikkuu siellä vielä ja kaikenlisäksi oikeassa paikassa.

Tunneskaalaa laidasta laitaan..

Siis johan on.. Näissä neljässä-viidessä päivässä on menty tunneskaalalla kyllä ylös ja alas!
Siis keskiviikkona kun menin vessaan, pönttöön tippui kirkasta verta. Näytti että ihan kunnolla sitä tuli. Vaikea sanoa kun sehän sekoittuu heti veteen/pissaan. Jaahas, se meni siis heti kesken, ajattelin. Tulihan siinä pieni hätäitku, mutta ei mitään sellaista epätoivoa kuin viime keväänä. Lähdin kesken työpäivän miehen kanssa pitkälle lounaalle ja harmiteltiin, mut sovittiin että heti uusiksi vaan. Ei anneta tämän lannistaa. Kotona tippui taas pönttöön verta. Mä avasin punkkupullon ja otin paria lasia rentoutuakseni. Se siitä sitten... Ilmoitin niille kamuille ketkä tästä tiesivät.

Mutta, mutta. Yön aikana verta ei ollut tullut enää, eikä ollut kipuja. Eikä koko eilisen päivän aikana kuin pieni tippa ruskeaa vuotoa.. Ja edellisyönäkään ei mitään. Vaikka olen vasta rv 5 , niin tuntuisi hassulta että ei kai se keskenmeno noin pieni voi olla? Tai ehkä se voi? Ilman kipuja?

Nyt siis epätietoisuus kalvaa. Tilannetta ei yhtään auta, että lievät ja satunnaiset menkkamaiset kivut keskittyvät enemmän oikealle puolelle vatsaa ja saa minut luonnollisesti pohtimaan kohdun ulkopuolista raskauttaa ja muita kamaluuksia mitä keskustelupalstoilta löytää. Työpaikkalääkäritkin ovat jossain hornassa, sain äsken onneksi soittoajan lääkärille, jos pääsisi edes verikokeeseen ja näkisi HCG-arvot joten tietäisi ainakin että menikö/onko menossa kesken... Ja tietäisin mitä teen viikonlopun kahtien juhlien suhteen!

Ja kaikista tärkeimpänä, tietäisin elätänkö edes ripausta toivoa!