Mieliala on tänään ollut enimmäkseen musta. Kävin lääkärillä sisätutkimuksessa. Hän kirjoitti valmiiksi lähetteen Jorviin jos vatsakivut yltyvät. Lisäksi hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen ensi viikon työmatkaani, jos raskaus onkin kohdunulkoinen. Positiivista oli se, että munanjohtimen seutu ja vatsan oikea puoli ei aristanut. Negatiivista se, että hänen mukaansa kohtuni oli liian pieni ja tiukka raskausviikolle 5+3. Ai niin! Olin muuten jollain halvatun laskurilla saanut raskausviikoksi rv6, vaikka menossa on rv5+3.. eli perjantaina rv5+5 jolloin tulee tuomio onko raskaus edes kohdun sisällä vai onko mennyt jos kesken. Ainkin tuo ensimmäinen asia pitäisi selvitä.. Lisäksi tulee päätös voinko lähteä viikon työmatkalle vähän haastaviin olosuhteisiin..
Soitin omalle gynellekin, joka sanoi että rv5 kohdusta ei voi vielä päätellä mitään. Eli pienenpieni toivo elää edelleen.. Lisäksi sain perjantain ajan juuri tälle omalle gynelleni, jotain positiivista!
Epätietoisuus on kamalaa. Ja kalvava huoli. Tulipa mieleeni yhtäkkiä tämä Madeline-tapaus ja samalla tietysti kaikki tapaukset missä lapsi on kadonnut. Miten ne vanhemmat kestävät sen epätietoisuuden ja odottelun ja turhat toiveet? En ymmärrä...
Yritän keskittyä työasioihin, mutta se on hankalaa. Liekö hormonit vai tämä tilanne mutta mua itkettääkin.. mutta hei, kyllä tämä tästä. Ylihuomenna olisi syntymäpäivänikin ja ihana mies varmaan yrittää piristää mua parhaansa mukaan joillain hupsutuksilla..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti