Tilannetietoja

hei taas,
olen palannut työreissusta taas koneen ääreen. Paljon on pään sisällä tuntemuksia joita tekee mieli purkaa. Mistäs mä aloitan..

Gynellä käytiin. Sieltä tuli huonoja ja hyviä uutisia. Hyvät uutiset olivat ne, että ensinnäkin raskaus ei ollut kohdunulkoinen. Kohdusta löytyi sikiöpussi (vai onko se ruskuaispussi, sorry mulla menee kaikki nämä termit aina sekaisin). Aluksi lääkäri näki ultralla vain rutaleen ja sanoi että ei tämä ole normaali raskaus ja voi olla ulkoinen. Sydän valehtelematta pysähtyi hetkeksi.. Mutta sitten näkyi että se rutale oli verta kohdun sisällä.. ei tietysti hyvä sekään, mutta sitten löytyi se pyöreä rinkula, joksi me nyt tätä jutskaa kutsutaan. Huono uutinen oli se, että rinkulan sykettä ei näkynyt. Olin rv 5+6 ja erikoislääkärin mukaan niillä laitteilla hän sen näkisi, mutta sanoi että voihan kyse olla muutamista päivistä, jolloin sitä sykettä ei löytyisi. Hän antoi siis vielä hitusen toivoa, mutta ei paljoa. Laskimme heti miehen kanssa, että jos ovis olikin maanantaina lauantain sijasta, rinkula olisi ollut rv 5+4. . Mutta nämä ovat pieniä mahdollisuuksia vain, mutta kuitenkin..

Gyne antoi luvan reissuun, joten olin viikon ulkomailla. Raskausoireet ovat jatkuneet. Oli tavallaan ihanaa olla tiukan aikataulun kanssa ulkona kotiympyröistä, koska ajatukset eivät pyörineet KOKO aikaa tämän tilanteen ympärillä. Toki siinä vaiheessa kun olimme tiimin kanssa illallisella hyvässä ravintolassa ja vastapäinen kumppani kommentoi pihvinsä verisyyttä ja mä ryntään vessaan ykäilemään, asia oli aika paljonkin mielessä.. ja muutenkin, toki mä tunnustelen tissejä koko ajan salavihkaa että ovatko ne edelleen kipeät. Ja sitten kun eivät yhtenä iltana olleet, soitin miehelle itkukurkussa Suomeen ja valmistin hänet pahimpaan. Sitten aamulla taas olivat yhtä kipeät kuin ennenkin.. vaikka eiväthän nuo oireet välttämättä mitään merkitse. Rinkulan kehitys on voinut pysähtyä jo aiemmin, mutta oireet jatkuvat raskaushormonin takia.

Minulla oli varattuna ultra nyt tulevalle maanantaille. Voiko kukaan kuvitella että mä siirsin sitä juuri viikolla!!! Että mitä helvettiä.. Kyllä. Kunnioitan rakkaan miehen toivetta ja vähän omaakin.. Siis ensinnäkin puhuimme, että jos nyt ei näkyisi sykettä ja lekuri sanoisi että kehitys on luultavasti pysähtynyt mutta odotetaan vielä viikko (koska olen kuitenkin vasta n. rv7) niin emme kestäisi sitä epätietoisuutta enää. Että kaikki on todennäköisesti pielessä mutta pieni toivo on. Ei enää sitä. Ja JOS syke löytyisikin ja menisi silti kesken, se olisi musertavaa.

Joten odotettava vielä 10 yötä. Yritän jotenkin pitää pään kasassa ja varautua molempiin vaihtoehtoihin. Nyt alkoi taas pelottaa.. keskityttävä muuhun.