Ikäviä muistoja

Kävin tänään naistenklinikalla papa-kokeessa, koska se on ollut huonolaatuinen ja jouduin asiasta aiemmin toimenpiteeseen. Paikka on sama, jossa satuin olemaan kyseisen asian takia puolisen vuotta sitten, jolloin sain keskenmenon yllättäen. Tavallaan oli hyvä päästä heti diagnosoitavaksi, mutta paikasta on kamalat muistot.. Tuli todella tunneherkkä olo kun kävelin pitkin käytävää ja kävin samassa vessassa, jossa aikasemmin verenvuotoni alkoi. Mua kävi ihan typerästi itkettämään.. oli kerrassaan surkea olo, teki mieli parkua ääneen. Tuli vaan niin elävästi mieleen se pettymys ja suru kun tajusin että raskaus menee kesken. Se epätoivoinen fiilis, se tuska kun piti soittaa asiasta miehelle.

Olen tässä ajan mittaan psyykannut itseäni ajattelemaan, että tällä kertaa osaan varautua keskenmenoon. Jos raskaustesti näyttäisi plussaa, en suinkaan ottaisi sitä varmana asiana tai riemuitsisi liikaa, vaan odottaisin kolme kuukautta ja sitten vasta..jos silloinkaan. Inhoan sitä!Inhoan etten saisi innostua plussatestistä. Tuntuu niin epäreilulta että se ilo ja innostus ja riemu on viety multa ja mieheltä pois ikiajoiksi. Ikinä ei enää tule hetkeä, että voin katsoa positiivista raskaustestiä ensikertalaisena, ilman tätä jäytävää pelkoa. En kestä, että mun pitää pelätä ja pelätä ja taas kerran pelätä että mahdollinen alkava raskauteni keskeytyy jälleen. Se on niin ahterista. Olen huijannut itseäni koko ajan, että keskenmenolla ei ole mitään merkitystä tämän hetken tilanteeseen. Tottakai sillä on. Voi saamari, turha tässä on itseään huijata. Ei se asia ikinä tule kokonaan muistoista häipymään.

No, ei auta kuin uskoa ja toivoa että kun/jos vielä raskaaksi tulen, niin osaan ajatella asiaa, en mä tiedä, jotenkin järkevästi. Tässä on vaan se ongelma, että tunneihmisenä sellainen asia kuin raskaus on vaikea ottaa kylmänrauhallisesti, katsotaan nyt -asenteella. Etenkin kun raskaushormonit nostelevat päätään ja pistävät kenen tahansa, saati sitten muutenkin herkän tytön pään ihan pyörälle. Mutta tolkutan itselleni, että positiivinen raskaustesti on vasta ensimmäinen, pienenpieni askel raskaustaipaleella. Se ei ole vauva. Se on merkki siitä, että siittiöpahainen on kiinnittynyt ainakin hetkeksi munasoluun ja niin edelleen. Se mitä siitä edespäin tapahtuu on vielä auki.

Tässä käynee niin, että uskon vauvan todeksi vasta kun se toivottavasti alapäästäni kätilön käsivarsille putkahtaa ja rääkäisee ekan kerran.

No mutta, tulisi nyt silti se positiivinen raskaustesti näin ensi alkuun...