Hämmentynyttä ajatusmyrskyä

Työpisteellä taas. Eilen sattui huvittava (tai oikeastaan vähemmän huvittava) juttu. Varmaan aika pian blogini aloittamisesta, tuohon viereen tuli notkumaan miespuolinen työtuttavuus. Hän näytti väsyneeltä, mustat pussit silmien alla ja kymmenen vuotta ikäistään vanhemmalta. Kertoi että edellisyö oli ollut kamala, hänen vuoden vanha lapsensa oli herännyt tunnin välein ja huutanut. Aamuyön hän oli valvonut kokonaan. Lopuksi mies antoi vinkin, ihan kuin olisi lukenut ajatukseni: "Mieti ennen kuin teet lapsia, oikeasti odota niin kauan kunnes et voi enää millään vastustaa biologisen kellon tikitystä! Kun saat lapsia, elämä on ohitse!! Jos miehesi haluaa tehdä jo nyt lapsia, käske hänen synnyttää ne!"

Mä tuijotin työkaveria kalpeana ja hänen lähdettyään näpytin sähköpostin miehelle. Mies kommentoi: " Oh fuck. Ollaankohan tässä tekemässä töllön työ"

Illalla sitten korkattiin punkkupullo (jes, vielä saa punkkua, nautin joka siemauksesta) ruoan kanssa ja puhuttiin, taas kerran, tästä aiheesta. Ihanaa, sain vatvoa rauhassa mua askarruttavia seikkoja.. kuten uutta keskenmenoa, suhteen muuttumista, jos lapsi olisikin sairas, työtilannetta jne. (tiedän, osaan olla välillä oikea huolikimppu) Mies sanoi hyvin, että jos emme voi saada lapsia jostain syystä, ja elämme loppuelämämme kaksin, hän tietää että pystymme olemaan onnellisia ja selviämme siitä. Mut siitä hän ei selviäisi, että jätämme yritämättä vain erilaisten pelkojemme takia. Naulan kantaan.

Eli rohkeasti kohti ensi viikon ovulaatioaikaa?!